TAIDEKASVATUS KONSTISSAToiminnan punaisena lankana on taidekasvatus, joka on läsnä kaikissa päivän toiminnoissa. Lapsen kokonaisvaltaista kasvua ja kehitystä tuetaan elämysten kautta integroimalla musiikki, kuvataide, tanssi sekä liikunta lapsen jokapäiväiseen arkeen ja leikkiin. Taidekasvatusta ohjaa lapsen luontainen tarve tutkia ja havainnoida, oppia ja saada kokemuksia ympäröivästä maailmasta. Taiteen merkitystä lapsen kasvun ja kehityksen tukena arvostetaan. Varhaiskasvatuksessa saadut virikkeet sytyttävät kipinän taiteesta nauttimiseen sekä kulttuurin arvostamiseen ja saattavat herättää lapsessa pysyvän kiinnostuksen taiteita kohtaan. Päivittäisen, arjessa toteutuvan taidekasvatuksen lisäksi lapset saavat taideopetusta Keravan tanssiopiston, kuvataidekoulun ja musiikkiopiston opettajilta kahdeksan viikon periodeissa, jolloin ryhmän kasvattajat tekevät tiivistä yhteistyötä taideopettajien kanssa. Taidekasvatuksen lähtökohtana on taiteen perusopetuksen opetussuunnitelma. |
" Taide on sellasta, että siin pitää vähän keskittyä mitä pitää maalata vaikka. |
Kuvataide
Konstissa jokainen lapsi on taiteilija. Taiteellisessa prosessissa on tärkeää huomioida lapsen henkilökohtaiset havainnot ja kokemukset ympäröivästä maailmasta. Konstissa arvostetaan arjen spontaania ilmaisua. Konstin kuvataidekasvatusta rikastuttaa Keravan kuvataidekoulun opettajan antama opetus, joka tapahtuu pienryhmissä kahdeksan viikon jaksoissa. Ryhmän kasvattaja on mukana tunnilla havainnoimassa lapsia sekä dokumentoimassa prosessia. Käsiteltäviä aiheita ovat mm. väri, koko ja muoto, kuvanlukeminen, valo ja varjo sekä tila. |
Tanssi- ja liikunta
Konstin tanssi- ja liikuntakasvatus toteutuu päivittäin osana lasten leikkejä ja arjen rutiineja. Tanssille ja liikunnalle laaditaan vuosittain runkosuunnitelma, jossa huomioidaan perusliikunta, musiikkiliikunta, improvisaatio ja tanssi sekä vuosittain vaihtuva teema.
Konstin tanssi- ja liikuntakasvatuksen tavoitteena on lapsen kannustaminen oman luovan liikkumistavan löytämiseen. Tanssin elementtejä käsitellään lapsen maailmasta käsin, lähtökohtana mielikuvitus ja leikki. Konstissa tanssi ja liikunta koetaan yhteiseksi seikkailuksi, jossa toiminta on osallistavaa ja lapsia kuuntelevaa.
Konstissa tanssitaan pienestä pitäen, niinpä kaikki konstilaiset osallistuvat Keravan tanssiopiston opettajan tanssitunneille. Tanssijaksojen sisältö suunnitellaan yhdessä tanssiopettajan ja Konstin henkilökunnan kanssa vuoden teemaa tukien. Ryhmän kasvattaja on mukana tanssitunnilla osallistuen, havainnoiden ja dokumentoiden toimintaa.
Lähialueen liikuntamahdollisuuksia, kuten Killan koulun liikuntasalia, Seunalantien peilisalia sekä jäähallia hyödynnetään mahdollisuuksien mukaan. Liikuntakasvatukseen kuuluu myös varma lähestyvän kesän merkki: eskarilaisten uimakoulu uimahallissa (kunhan halli taas valmistuu) ja tietenkin runsaasti riemukasta arkiliikuntaa päivän touhujen ohessa.

"Tanssi on semmosta lailatusta, jossa käsikynkässä pyöritään."
Otto 6 v.
"Nuotti on semmonen että voi soittaa.
Jos unohtaa laulun mitä piti laulaa, voi kattoo nuoteista."
Maj 5 v.
Musiikki
Konstin musiikkikasvatus on tavoitteellista ja vuorovaikutteista. Sen elementtejä ovat rytmi, laulu, soittaminen, kuuntelu, liike, puhe ja improvisointi. Lähtökohtana musiikkikasvatukselle on elämyksellisen kokemisen ja leikin keinoin herättää kiinnostus musiikkia kohtaan ja tukea luovuuden ja luovan ajattelun kasvua sekä yhteenkuuluvuuden tunnetta.
Musiikillisten taitojen oppimisen ohella musiikkikasvatuksen tavoitteet ja sisällöt tukevat lapsen kokonaisvaltaista kasvua ja oppimista sekä vahvistavat persoonan, itsetunnon ja minäkuvan kehitystä. Samalla tuetaan henkilökohtaisen musiikkisuhteen heräämistä ja tarjotaan kipinä musiikkiharrastuksen syntymiselle.
Musiikkikasvatus toteutuu päivittäin ja liittyy luontevasti arkirutiineihin, leikkeihin ja kaikkeen päiväkodin toimintaan.
" Minun musiikki on lempiä. Autolauluhan on se tööt tööt."
Teemu 2 v.
"Musiikki on sellasta ihanaa ja sitä voi niinku tanssia. Se on sellasta rakastavaa."
Veera 5 v.